Itä-Suomen poliisi varoittaa lisääntyneistä verkkopetoksista, joissa rikolliset huijaavat ihmisiä esimerkiksi pankkien tai viranomaisten nimissä.
Kuopion monialainen turvallisuustyöryhmä etsii kuntalaisilta ideoita, joilla voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja vähentää ääriajattelua.
Poliisi tavoitti sunnuntai-iltana päihtyneen kuljettajan Kontiolahden kirkonkylän kohdalla.
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueilla on sunnuntaina keltaisen tuulivaroituksen voimassa.
Kuopion kaupungissa järjestetty Suojaan 2026 -harjoitus loi pohjan ajatukselle kansallisesta kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksesta, joka toimisi osana Pelastusopistoa.
Savilahden Luolalla järjestetty Suojaan 2026 -harjoitus testasi viranomaisten ja muiden toimijoiden valmiuksia poikkeus- ja häiriötilanteissa.
Maaninkajärven koulun ja Maaningan torin läheisyydestä on löytynyt useita räjähtäneitä ja räjähtämättömiä pullopommeja.
Itä-Suomen poliisin tietoon on tullut kesän aikana yli kymmenen kiristystapausta, joissa yhteydenpito on alkanut sosiaalisessa mediassa tai viestisovelluksissa.
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on päättänyt K90-hyppyrimäen hallitusta purkamisesta ja alueen ennallistamisesta vakavien rakenteellisten vaurioiden vuoksi.
Ilmavoimien Protective Fence 26 -harjoitus tuo liikennejärjestelyjä ja liikkumisrajoituksia Karjalan lennoston Rissalan tukikohdan ympäristöön marraskuussa 2026.
Syyskuun sinilevätilanne on poikkeuksellisen runsas, ja havaintojen määrä on kasvanut edellisestä viikosta.
Itä-Suomen poliisilaitoksella on tutkittavana runsaasti sähköavusteisten polkupyörien varkauksia.
Kaksi metsästäjää loukkaantui luvallisen karhunmetsästyksen yhteydessä Joensuun Uimaharjun alueella. Molemmat loukkaantumiset tapahtuivat kohtaamisissa aiemmin ammutun ja haavoittuneen karhun kanssa.
Savilahden Luolaan kokoontuu syyskuussa yli 2 000 osallistujaa harjoittelemaan väestönsuojautumista Suojaan 2026 -harjoituksessa. Harjoituksen tapahtumia voi seurata suorana lähetyksenä.
Itä-Suomen poliisilaitos tehostaa metsästysvalvontaa karhunmetsästyksen ja vesilinnustuksen alkaessa.
Poliisi aikoo valvoa erityisesti nuorten päihteiden käyttöä, häiriökäyttäytymistä ja liikenneturvallisuutta tulevana viikonloppuna järjestettävän Sataman yö -tapahtuman aikana.
Piispanpuisto suljetaan kokonaan liikenteeltä maanantaina 24.8.2026, jolloin aloitetaan täydennysistutuksia varten tehtävät valmistelutyöt.
Väestönsuojautuminen on osa ennaltaehkäisevää varautumista, ja Kuopion asukkaille on tärkeää tietää, missä suoja sijaitsee ja mitä varusteita mukaan kannattaa ottaa.
Venetsialaisten viettoon kuuluva ilotulitteiden käyttö vaatii Pohjois-Savon pelastuslaitokselle tehtävän ennakkoilmoituksen.
Maailman hukkumisten ehkäisyn päivän johdosta poliisi muistuttaa vesillä liikkujia turvallisuudesta. Itä-Suomessa hukkumistapauksia on kirjattu tänä vuonna tammi-kesäkuun aikana yhteensä 12.
Sivu 1 / 2 (27 juttua)